Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 3/2003

Vaasan Navigaatioseura
Jäsenkirje 3/2003

Syksy on saapunut ja kesän tapahtumat on vietetty. Diplomien jakotilaisuus
pidettiin 12. kesäkuuta ravintola Segliksessä ja perinteiseen kesäregattaan
Köklotin kalasatamassa 2. elokuuta saapui kohtuullinen määrä jäseniä.
Tarjoamme nyt jäsenillemme kaksi mielenkiintoista matkakohdetta.

Syysmatka Kuopioon 15. marraskuuta 2003

Tule mukaan tutustumaan Suomen johtavan lasikuituveneiden valmistajan,
Bella-Veneet Oy:n, tuotantolaitokseen Kuopiossa. Veistämöllä valmistetaan
venemallit Bella, Flipper ja Aquador. Vierailemme Kuopiossa myös Suomen
ortodoksisella kirkkomuseolla, jota pidetään läntisen Euroopan merkittävimpänä.

Oravaisten Liikenteen bussi lähtee Oravaisista klo 05.15 ja ajaa Maksamaan,
Koivulahden, Sepänkylän, Vaasan (kaupungintalon), Laihian, Lapuan ja Pielaveden
kautta. Lounastauko pidetään Siilinjärvellä ennen Kuopioon saapumista. Kotimatkalle
lähdemme n. klo 16.30. Pyhäjärvellä nautimme iltakahvit ravintola Vaskikellon tiloissa.
Vaasaan saavumme n. klo 22.00.

Osallistumismaksu jäsenille ja heidän perheenjäsenille on 25 euroa/hlö. Mikäli
linja-autossa on tilaa ovat muutkin kuin jäsenet tervetulleita mukaan hintaan
30 euroa/hlö. Hintaan sisältyy linja-automatka sekä ortodiksisen kirkkomuseon
sisäänpääsymaksu (arvo 7 euroa). Osallistumismaksu suoritetaan käteismaksuna
matkan aikana matkaoppaalle. Matkaoppaana toimii Solveig Audas.

Sitovat ilmoittautumiset Solveig Audasille, puh. (06) 345 0221 klo 18.00 jälkeen,
viimeistään 6. marraskuuta.

Vaalikokous

Tervetuloa navigaatioseuran vaalikokoukseen keskiviikkona 26. 11.2003 klo 19.00
Silverian ravintolassa, osoitteessa Ruutikellarintie 4, Vaasa. Sääntömääräiset asiat,
kahvitarjoilu.

Tutkintotilaisuus

Syksyn tutkintotilaisuus pidetään perjantaina 12. joulukuuta klo 18.00 Silverian tiloissa.

Lehtiasiaa

Suomen Purjehtijaliitto ry ja Suomen Navigaatioliitto ry ovat ryhtyneet yhteistyöhön
Purjehtija–Seglaren-lehden kohdalla, jonka seurauksena lehti toistaiseksi tulee
kaikille navigaatioseuran jäsenille. Yhteistyö kestää yhden vuoden, jonka jälkeen
mahdollisesta jatkoyhteistyöstä päätetään yhteisen arvioinnin jälkeen.

Allt för sjön 5–7.3.2004 Tukholmassa

Kevään Tukholman matkan suunnitelmat etenevät. Matkan järjestäjänä on
Oravaisten Liikenne ja matkaoppaana toimii Solveig Audas. Oravaisten Likenteen
antamat ohjelma- ja hintatiedot ovat seuraavat:

Perjantai 5.3

Keräilykierros linja-autolla tarvittaessa. Lähtö Vaasan kaupungintalolta klo 14.00,
bussimatka Turkuun tauot sopivin välein. Viking Linen m/s Isabella lähtee Turun
satamasta klo 21.00. Laivalla majoitumme kahden hengen hytteihin (vuoteet vierekkäin)
autokannen yläpuolella.

Lauantai 6.3

Saavumme Tukholmaan klo 06.30. Siirrymme hotelliin (Scandic Hotel Continental),
jossa nautimme aamiaisen. Seuraa lyhyt kiertoajelu Tukholmassa sekä käynti
venenäyttelyssä Allt för Sjön Älvsjössä. Linja-auto ajaa näyttelyhallista keskustaan
kahdessa vuorossä. Majoittuminen ja illallinen hotellissa Tukholman keskustassa,
Centralstationenia vastapäätä.

Sunnuntai 7.3

Lähdemme kotimatkalle, m/s Isabella lähtee Tukholmasta klo 07.45. Syömme
aamiaisen laivalla. Kahden hengen hytit autokannen yläpuolella ovat käytettävissämme.
Saavumme Turkuun klo 19.50 ja lähdemme välittömästi kohti Pohjanmaata.

Matkan hinta:

214 euroa/hlö (vähintään 40 osanottajaa)
225 euroa/hlö (vähintään 30 osanottajaa)
264 euroa/hlö (vähintään 20 osanottajaa)

Yhden hengen hotellihuoneen lisämaksu 35 euroa (laivalla kuitenkin ainoastaan
kahden hengen hytti). Matkan lopullinen hinta on siis riippuvainen osanottajien
lukumäärästä. Navigaatioseura vastaa venenäyttelyn sisäänpääsymaksusta (arvo 120 SEK).

Lauantai-iltana voi halutessa myös käydä teatterissa. Näytelmä valitaan lokakuun
puolenvälin vaiheilla, kun teatterien näyttelykauden ohjelmat lyödään lukkoon.
Teatterilipun hinta on n. 44 euroa.

Ilmoittautuminen Solveig Audasille, puh. (06) 345 0221 klo 18.00 jälkeen,
viimeistään 11. tammikuuta. Mikäli tämän jälkeen vielä löytyy vapaita paikkoja,
Oravaisten Liikenteellä on oikeus tarjota ne yleisölle lehti-ilmoitusten avulla.

Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 2/2003

Navigaatioseuran hallitus toivottaa hyvää jatkoa alkaneelle vuodelle 2003 sekä vanhoille että uusille jäsenille.

Syksy on saapunut ja kesän tapahtumat on vietetty. Diplomien jakotilaisuus pidettiin 12. kesäkuuta ravintola Segliksessä ja perinteiseen kesäregattaan Köklotin kalasatamassa 2. elokuuta saapui kohtuullinen määrä jäseniä. Tarjoamme nyt jäsenillemme kaksi mielenkiintoista matkakohdetta.

Syysmatka Kuopioon 15. marraskuuta 2003

Tule mukaan tutustumaan Suomen johtavan lasikuituveneiden valmistajan, Bella-Veneet Oy:n, tuotantolaitokseen Kuopiossa. Veistämöllä valmistetaan venemallit Bella, Flipper ja Aquador. Vierailemme Kuopiossa myös Suomen ortodoksisella kirkkomuseolla, jota pidetään läntisen Euroopan merkittävimpänä.

Oravaisten Liikenteen bussi lähtee Oravaisista klo 05.15 ja ajaa Maksamaan, Koivulahden, Sepänkylän, Vaasan (kaupungintalon), Laihian, Lapuan ja Pielaveden kautta. Lounastauko pidetään Siilinjärvellä ennen Kuopioon saapumista. Kotimatkalle lähdemme n. klo 16.30. Pyhäjärvellä nautimme iltakahvit ravintola Vaskikellon tiloissa. Vaasaan saavumme n. klo 22.00.

Osallistumismaksu jäsenille ja heidän perheenjäsenille on 25 euroa/hlö. Mikäli linja-autossa on tilaa ovat muutkin kuin jäsenet tervetulleita mukaan hintaan 30 euroa/hlö. Hintaan sisältyy linja-automatka sekä ortodiksisen kirkkomuseon sisäänpääsymaksu (arvo 7 euroa). Osallistumismaksu suoritetaan käteismaksuna matkan aikana matkaoppaalle. Matkaoppaana toimii Solveig Audas.

Sitovat ilmoittautumiset Solveig Audasille, puh. (06) 345 0221 klo 18.00 jälkeen, viimeistään 6. marraskuuta.

Vaalikokous

Tervetuloa navigaatioseuran vaalikokoukseen keskiviikkona 26. 11.2003 klo 19.00 Silverian ravintolassa, osoitteessa Ruutikellarintie 4, Vaasa. Sääntömääräiset asiat, kahvitarjoilu.

Tutkintotilaisuus

Syksyn tutkintotilaisuus pidetään perjantaina 12. joulukuuta klo 18.00 Silverian tiloissa, Ruutikellarintie 4, Vaasa.

Lehtiasiaa

Suomen Purjehtijaliitto ry ja Suomen Navigaatioliitto ry ovat ryhtyneet yhteistyöhön Purjehtija–Seglaren-lehden kohdalla, jonka seurauksena lehti toistaiseksi tulee kaikille navigaatioseuran jäsenille. Yhteistyö kestää yhden vuoden, jonka jälkeen mahdollisesta jatkoyhteistyöstä päätetään yhteisen arvioinnin jälkeen.

Allt för sjön 5–7.3.2004 Tukholmassa

Kevään Tukholman matkan suunnitelmat etenevät. Matkan järjestäjänä on Oravaisten Liikenne ja matkaoppaana toimii Solveig Audas. Oravaisten Likenteen antamat ohjelma- ja hintatiedot ovat seuraavat:

Perjantai 5.3

Keräilykierros linja-autolla tarvittaessa. Lähtö Vaasan kaupungintalolta klo 14.00, bussimatka Turkuun tauot sopivin välein. Viking Linen m/s Isabella lähtee Turun satamasta klo 21.00. Laivalla majoitumme kahden hengen hytteihin (vuoteet vierekkäin) autokannen yläpuolella.

Lauantai 6.3

Saavumme Tukholmaan klo 06.30. Siirrymme hotelliin (Scandic Hotel Continental), jossa nautimme aamiaisen. Seuraa lyhyt kiertoajelu Tukholmassa sekä käynti venenäyttelyssä Allt för Sjön Älvsjössä. Linja-auto ajaa näyttelyhallista keskustaan kahdessa vuorossä. Majoittuminen ja illallinen hotellissa Tukholman keskustassa, Centralstationenia vastapäätä.

Sunnuntai 7.3

Lähdemme kotimatkalle, m/s Isabella lähtee Tukholmasta klo 07.45. Syömme aamiaisen laivalla. Kahden hengen hytit autokannen yläpuolella ovat käytettävissämme. Saavumme Turkuun klo 19.50 ja lähdemme välittömästi kohti Pohjanmaata.

Matkan hinta

214 euroa/hlö (vähintään 40 osanottajaa)
225 euroa/hlö (vähintään 30 osanottajaa)
264 euroa/hlö (vähintään 20 osanottajaa)

Yhden hengen hotellihuoneen lisämaksu 35 euroa (laivalla kuitenkin ainoastaan kahden hengen hytti). Matkan lopullinen hinta on siis riippuvainen osanottajien lukumäärästä. Navigaatioseura vastaa venenäyttelyn sisäänpääsymaksusta (arvo 120 SEK).

Lauantai-iltana voi halutessa myös käydä teatterissa. Näytelmä valitaan lokakuun puolenvälin vaiheilla, kun teatterien näyttelykauden ohjelmat lyödään lukkoon. Teatterilipun hinta on n. 44 euroa.

Ilmoittautuminen Solveig Audasille, puh. (06) 345 0221 klo 18.00 jälkeen, viimeistään 11. tammikuuta. Mikäli tämän jälkeen vielä löytyy vapaita paikkoja, Oravaisten Liikenteellä on oikeus tarjota ne yleisölle lehti-ilmoitusten avulla.

Onko sinulla toimintaehdotuksia?

Onko sinulla ideoita tai ehdotuksia navigaatioseuran toimintaan? Tule esittämään ne vuosikokoukseen 20. helmikuuta (kts. yllä) tai ota yhteyttä hallituksen jäseniin.

Navigaatioseuralle kotisivu

Navigaatioseuralla on nyt oma Internet-kotisivu. Sisältö on toistaiseksi rajoitettu, mutta sitä tullaan laajentamaan. Kotisivu tulee sisältämään ajankohtaista tietoa seuran toiminnasta sekä helpottamaan yhteydenpitoa seuran jäsenten kanssa. Kotisivun osoite on http://www.nic.fi/~navis/, ja seuran sähköpostiosoite on navis@nic.fi.

Tutustukaa toki myös Navigaatioliiton kotisivuun: http://www.suomennavigaatioliitto.com

F-sarjan merikarttakorjauksia

Ote Tiedonantoja veneilijöille-julkaisusta Nro 5/20.11.2002:
Sarja F/820
Tilapäinen viitta asetettu, laji: I-kardinaali, paikka 63°08,66’P, 21°05,90’I.
Sarja F/821
Sektoriloisto Östra Norrskär, tarkistettu paikka 63°14,84’P, 20°41,70’I.
Poistetut valosektorit: Valkoinen 004° ­ 014°, punainen 014° ­ 110° ja vihreä 342° ­ 004°.
Muut tiedot ovat ennallaan.

Navigaatioseuran hallitus 2003

Kommodori Stig Brink
Varakommodori Lars Kukkonen
Rahastonhoitaja, jäsenrekisteri Lars Tammelin
Sihteeri Yngve Svarvar
Jäsenet Ole Audas
Paul Håkans
Ulf Hägglund
Petteri Olkkonen
Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 1/2003

Navigaatioseuran hallitus toivottaa hyvää jatkoa alkaneelle vuodelle 2003 sekä vanhoille että uusille jäsenille.

Diplomien jakotilaisuus

Tutkintonsa hyväksyttävasti suorittaneille laivureille jaetaan diplomit torstaina 12. kesäkuuta klo. 19.00 ravintola Segliksellä. Paikalta voi myös ostaa kokardeja, viirejä ja muuta laivurikamaa. Kahvitarjoilu navigaatioseuran piikkiin. Tule mukaan onnittelemaan uusia laivureita.

Perheregatta

Kesän perheregatta pidetään lauantaina 2. elokuuta. Kokoonnumme regattapaikalle paikassa Lat 63º16,6′ P, Lon 21º38,4′ I klo. 16.00. Paikalle pääsee sekä autolla että veneellä. Navigaatioseura vastaa tarjoilusta.

Voittajat kyselykilpailussa Botnia Motor Expo 2003 Botniahallissa 19.-20.4 ovat:

Katta Svenfelt ja Sverre Sandås

Merikarttasarja F: Marita Glasberg, Karperö

19.4.

Astelevy: Kjell Ådahl, Vasa
Merkinäharppi: Kenneth Eriksson, Lappfjärd
Yhdensuuntaisviivain: Gunilla Blom, Vasa

20.4.

Astelevy: Annika Småros, Koskö
Merkinäharppi: Markku Hänninen, Vaasa
Yhdensuuntaisviivain: Marjatta ja Christer Gustavsson, Petsmo

Onko sinulla toimintaehdotuksia?

Onko sinulla ideoita tai ehdotuksia navigaatioseuran toimintaan? Tule esittämään ne vuosikokoukseen 20. helmikuuta (kts. yllä) tai ota yhteyttä hallituksen jäseniin.

Navigaatioseuralle kotisivu

Navigaatioseuralla on nyt oma Internet-kotisivu. Sisältö on toistaiseksi rajoitettu, mutta sitä tullaan laajentamaan. Kotisivu tulee sisältämään ajankohtaista tietoa seuran toiminnasta sekä helpottamaan yhteydenpitoa seuran jäsenten kanssa. Kotisivun osoite on http://www.nic.fi/~navis/, ja seuran sähköpostiosoite on navis@nic.fi.

Tutustukaa toki myös Navigaatioliiton kotisivuun: http://www.suomennavigaatioliitto.com

F-sarjan merikarttakorjauksia

Ote Tiedonantoja veneilijöille-julkaisusta Nro 5/20.11.2002:
Sarja F/820 Tilapäinen viitta asetettu, laji: I-kardinaali, paikka 63°08,66’P, 21°05,90’I.
Sarja F/821 Sektoriloisto Östra Norrskär, tarkistettu paikka 63°14,84’P, 20°41,70’I. Poistetut valosektorit: Valkoinen 004° ­ 014°, punainen 014° ­ 110° ja vihreä 342° ­ 004°. Muut tiedot ovat ennallaan.

Navigaatioseuran hallitus 2003

Kommodori Stig Brink
Varakommodori Lars Kukkonen
Rahastonhoitaja, jäsenrekisteri Lars Tammelin
Sihteeri Yngve Svarvar
Jäsenet Ole Audas
Paul Håkans
Ulf Hägglund
Petteri Olkkonen

 

Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 2/2002

Vaasan Navigaatioseura on pitänyt vuosikokouksen 20. helmikuuta. Tuolloin suunniteltiin muun muassa seuraavia tapahtumia kuluvalle vuodelle.

Tutkintotilaisuudet

Navigaatiokurssien tutkintotilaisuudet ovat tänä vuonna tuttuun tapaan huhtikuussa (pidetty jo) sekä joulukuussa.

Silakkamarkkinoille

Linja-automatka SILAKKAMARKKINOILLE Helsinkiin on myös suunnitteilla. Matka tehdään 12. – 13. lokakuuta. Tapahtuma on siis kaksipäiväinen ja edellyttää yöpymistä Helsingissä. Samalla voidaan osallistua Helsingissä PURJELAIVAPÄIVILLE.

Syysmatkamme Helsingin Silakkamarkkinoille ja Purjelaivapäiville lähestyy. Matkan järjestää Oravaisten Liikenne ja matkaoppaana toimii Solveig Audas. Matkaohjelma lyhyesti:

Lauantai 12.10
Keräilykierros linja-autolla tarvittaessa. Lähtö Vaasan Kaupungintalolta klo 04.30. Linja-automatka Vaasa­ Helsinki tauot sopivin välein. Tutustumme Helsingin Silakkamarkkinoihin ­ vanhaan ja perinteiseen syystapahtumaan. Yli sadan vuoden aikana ovat kalastajat koko maasta kokoontuneet kerran vuodessa Helsingin Kauppatorille. Markkinoilla myydään perinteistä suolasilakkaa, maustekalaa ja eri tavoin marinoitua silakkaa. Tule maistamaan tämän vuoden silakka-uutuuksia ja osta samalla herkullisia kalasäilykkeitä talven tarpeeseen. Vanhoja purjelaivoja voi ihailla kauppatorin vieressä, ja Kauppahallista löytyy sekä tunnelmaa että herkkuja.

Majoitus kahden hengen huoneissa Scandic Hotel Grand Marinassa Katajanokalla, kävelymatkan päässä Kauppatorilta. Illallinen hotellissa klo 19.30.

Sunnuntai 13.10
Aamiainen hotellissa. Käynti Korkeasaaren Merenkulkumuseossa. Paluumatka Helsinki-Vaasa tauot sopivin välein.

Matkan hinta:
– 137 euroa/hlö (vähintään 20 osanottajaa)
– 124 euroa/hlö (vähintään 25 osanottajaa)
– 115 euroa/hlö (vähintään 30 osanottajaa)
– Yhden hengen huoneesta 32 euron lisämaksu.

Hintaan sisältyvät:
– Linja-automatka Vaasa­-Helsinki­-Vaasa
– Hotellimajoitus kahden hengen huoneissa
– Ruokailut 1 x illallinen, 1 x aamiainen
– Matkaoppaan palvelut

Hintaan eivät sisälly:
– Muut ruokailut
– Ruokailujuomat

Kuten hinnoista käy ilmi, matkan lopullinen hinta riippuu osanottajien lukumäärästä. Navigaatioseura tarjoaa osanottajille Merenkulkumuseon pääsymaksun (n. 14 euroa/osanottaja).

Ilmoittautuminen:
Ilmoittautumiset ottavat vastaan Solveig Audas, puh. (06) 345 0221, iltaisin klo 18.00 jälkeen, ja Stig Brink, puh. (06) 321 1146 viimeistään 12. syyskuuta.

Ilmoittautuneille lähetämme yksityiskohtaisen ohjelman ja aikataulun myöhemmin.

Osallistuminen tapahtumiin edellyttää useimmiten ilmoittautumista etukäteen. Tästä syystä on hyvä seurata Vasabladetin ja Pohjalaisen toimintapalstoja.

Navigaatioseuralle kotisivu

Navigaatioseuralla on nyt oma Internet-kotisivu. Sisältö on toistaiseksi rajoitettu, mutta sitä tullaan laajentamaan. Kotisivu tulee sisältämään ajankohtaista tietoa seuran toiminnasta sekä helpottamaan yhteydenpitoa seuran jäsenten kanssa. Kotisivun osoite on http://www.nic.fi/~navis/, ja seuran sähköpostiosoite on navis@nic.fi.

Tutustukaa toki myös Navigaatioliiton kotisivuun: http://www.bananabit.com/naviga.

Navigaatioseuran hallitus 2002

Kommodori Stig Brink
Varakommodori Lars Kukkonen
Rahastonhoitaja, jäsenrekisteri Lars Tammelin
Sihteeri Yngve Svarvar
Jäsenet Ole Audas
Paul Håkans
Ulf Hägglund
Petteri Olkkonen

 

Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 2/2001

Syystoimintaa

Tutustumisretki Marinoon Lauantaina, 24. marraskuuta teemme tutustumisretken Pännäisiin Marinon venetehtaalle. Veistämön jälkeen seuraava pysäkki on Nanoq–arktinen museo, jossa saamme kahvia ja voileipiä. Matkan teemme linja-autolla, joka lähtee klo 9.00 kaupungintalolta. Kotimatka Nanoqilta alkaa n. klo 15. Navigaatioseura maksaa linja- automatkan, mutta Nanoqin sisäänpääsystä ja ruokailusta peritään 60 mk/osallistuja. Ilmoita osallistumisestasi viimeistään torstaina, 22. marraskuuta Stig Brinkille (puh 321 1146), Lars Tammelinille (puh 040 582 7729) tai sähköpostilla navis@nic.fi

Vaalikokous

Vaalikokous keskiviikkona 14. marraskuuta klo 19.00 Vaasan rakennuskeskuksessa, Kauppapuistikko 6. Sääntöjenmukaiset asiat sekä pullakahvit.

Navigaatiotentti

Syksyn navigaatiotentti Syyslukukauden navigaation tenttitilaisuus on perjantaina 14. joulukuuta klo 18–22 Vasa Arbiksella.

Uudet laivurit

Uudet huhtikuun tentin laivurit/jäsenet: Annica Granlund, Niklas Granö, Sebastian Heir, Sari Hiltunen, Monica Jakobsson, Patrik Lassander, Björn Lax, Teppo Meriluoto, Heikki Mäkkylä, Mats Ohls ja Leif Vinberg.
Onneksi olkoon ja tervetuloa!

Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 1/2001

Tutkintotilaisuudet

Talvikauden tutkintotilaisuudet järjestettiin 14. joulukuuta 2000 ja 20. huhtikuuta 2001 Vasa Arbiksessa. Joulukuun tutkinnoissa hyväksyttiin seuraavat uudet laivurit / jäsenet:

Saaristolaivurit (*): Carina Ahlnäs, Ossian Ahlnäs, Berit Antus, Niclas Back, Jens Berglund, Timo Berglund, Kristian Bjons, Jarmo Blomster, Anna Forsberg, Pekka Haapanen, Merja Heinonen, Daniel Heinull, Christoffer Helgas, Ronny Holmlund, Nina Häggdahl, Mikko Joupperi, Karin Kainlauri, Juha Karvala, Mikael Kaustinen, Martti Lehtimäki, Kjell Lidfors, Patrik Långs, Tua Nordqvist, Jan Nybäck, Andreas Nymark, Boris Pörnull, Tom Siegfrids, Maria Smedlund, Magnus Strandberg, Stefan Strandberg, John-Erik Svens, Ari Vahtera, Milla Valento ja Seppo Valkealahti.

Rannikkolaivurit (**): Pekka Haapanen ja Mikko Joupperi.

Tutkintolautakunta ei ole vielä vahvistanut huhtikuun tutkinnon tuloksia.

Navigaatioseura onnittelee uusia laivureita ja toivottaa heidät tervetulleiksi seuran jäseniksi.

Diplomien jakotilaisuus

Uudet laivuridiplomit jaetaan torstaina 14. kesäkuuta Ravintola Segliksessä. Kaikki uudet ja »vanhat« laivurit perheineen ovat tervetulleita! Navigaatioseura tarjoaa kaikille pullakahvit. Diplomien luovutuksen jälkeen voi lunastaa kokardeja, arvomerkkejä ja pätevyysviirejä.

Huomatkaa, että diplomit on aina haettava henkilökohtaisesti.

Kesäregatta

Kesän perheregatta pidetään lauantaina 4. elokuuta. Kokoonnumme kl 18.00 paikalla Lev. 63° 14,3´ P, Pit. 22° 02,7´ I. Paikalle pääsee veneellä tai autolla. Ohjelmassa on m.m. historiallinen opastettu kierros sekä leikkimielisiä kilpailuja. Lopuksi käymme saunomassa ja nautimme kevyen iltapalan.

Muu toiminta

Keskiviikkona 16. toukokuuta klo 18.30 käymme tutustumassa Merihistorialliseen Museoon Palosaaren Salmen rannassa. Syksyllä käydään tutustumassa johonkin veneveistämöön. Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on myös risteily RG-linen Casino Expressillä.

Pohjalaisen toimintapalstalla julkaistaan ajankohtaista tietoa seuran toiminnasta, kuten myös Navigaatioseuran kotisivulla www.nic.fi/~navis Sähköpostia seuralle voi lähettää osoitteeseen navis@nic.fi.

Navigaatioseuran hallitus 2001

Kommodori Stig Brink
Varakommodori Lars Kukkonen
Rahastonh., jäsenrek. Lars Tammelin
Sihteeri Yngve Svarvar
Jäsenet Ole Audas
Paul Håkans
Ulf Hägglund
Bengt Ståhl

Vuoden 2001 jäsenmaksu

Tämän kirjeen liitteenä on pankkisiirtolomake vuoden 2001 jäsenmaksua varten. Viimeinen maksupäivä on 25. toukokuuta. Muista käyttää viitenumeroa maksaessasi.

Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 2/2000

Allt för sjön 9-11.3.2001 Tukholmassa

Kevään Tukholman venemessumatkan suunnittelu etenee. Matkan järjestää Oravaisten Liikenne, ja matkaoppaana toimii Solveig Audas. Matkaohjelma ja hintatiedot ovat seuraavat:

Perjantai 9.3

Lähtö Vaasan Kaupungintalolta klo 14.30, linja-automatka Turkuun tauot sopivin väliajoin. Silja Linen M/S Silja Europa lähtee klo 21.15. Laivalla asuskelemme kahden hengen kerrosvuoteilla varustetuissa hyteissä autokannen yläpuolella.

Lauantai 10.3

Meriaamiainen laivalla ennen Tukholmaan saapumista klo 07.00. Lyhyt kiertoajelu Tukholmassa. Käynti venemessuilla Allt för Sjön Älvsjössä. Linja-auto ajaa kaksi vuoroa messuilta keskustaan. Yöpyminen ja illallinen Scandic Hotelissa Ariadne Siljan terminaalin vieressä.

Sunnuntai 11.3

Aamiainen hotellissa. Silja Linen M/S Silja Europa lähtee Värtanin satamasta klo 08.00. Samanlaiset hytit kuin perjantaina. Saavumme Turkuun klo 20.20, ja suuntaamme välittömästi kohti kotia.

Hintatiedot (FIM):

935,- / henkilö (vähintään 40 osanottajaa)
1 020,- / henkilö (vähintään 30 osanottajaa)
1 180,- / henkilö (vähintään 20 osanottajaa)
Lisähinta yhden hengen huoneesta 180,- (ei sisällä yhden hengen hyttiä)
Kuten hintatiedoista käy ilmi, matkan lopullinen hinta on riippuvainen osanottajamäärästä. Navigaatioseura vastaa venemessujen sisäänpääsymaksusta (SEK 120,-).

Lauantai-illalla on mahdollisuus käydä teatterissa. Näytelmä on Nils Poppen musiikkifarssi ”Lorden från gränden”, esiintyjinä mm. Bert-Åke Wargh, Eva Roos ja Ulf Larsson. Teatterilipun hinta on FIM 260,-.

Ilmoittautuminen Solveig Audasille, puh. 345 0221, iltaisin klo 18 jälkeen viimeistään 11.01.2001. Mikäli tämän jälkeen vapaita paikkoja vielä on jäljellä, Oravaisten Liikenne tarjoaa ne yleisölle sanomalehti-ilmoituksilla.

Yhteystiedot

Vaasan Navigaatioseuran sähköpostiosoite on navis@nic.fi.

Tutustukaa toki myös Navigaatioliiton kotisivuun: http://www.bananabit.com/naviga.

Navigaatioseuran hallitus 2000

Vaalikokouksessa 27.11.2000 valittiin uusi hallitus seuraavasti:

Kommodori Stig Brink
Varakommodori Lars Kukkonen
Rahastonh., jäs.rek. Lars Tammelin
Sihteeri Yngve Svarvar
Jäsenet Ole Audas
Paul Håkans
Ulf Hägglund
Bengt Ståhl

Ajankohtaista seuran toiminnasta

Muistakaa seurata Pohjalaisen seuratoimintapalstaa. Navigaatioseura tiedottaa tarvittaessa ajankohtaisista asioista seuratoimintapalstalla.

Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 1/2000

Kevään tutkintotilaisuus

Kun tämä kirje postitetaan on kevään tutkintotilaisuus jo takanapäin. Vasa Arbiksessa 14. huhtikuuta järjestettyyn tutkintotilaisuuteen osallistui yhteensä 40 laivurikokelasta, joista 10 suoritti saaristolaivurin, 23 rannikkolaivurin ja 7 tähtitieteellisen navigoinnin tutkinnon.

Laivuridiplomien jakotilaisuus

Diplomien jakotilaisuus pidetään 16. kesäkuuta klo 18 ravintola Segelissä, jossa navigaatioseura tarjoaa pullakahvit. Diplomien luovutuksen jälkeen on mahdollisuus lunastaa kokardeja, arvomerkkejä, pätevyysviirejä ja muuta kipparikamaa.

Huom! Diplomit pitää hakea henkilökohtaisesti.

Allt för sjön 2001 Tukholmassa

Perinteistä bussimatkaa VENE 2000 -messuille ei tällä kaudella eri syistä järjestetty. Sen sijaan suunnitelmissa on yhdistetty näyttely- ja teatteri-matka Tukholmaan keväällä 2001. Matkan järjestää Oravais Trafik, ja ilmoittautua voi suoraan matkan järjestäjälle, puhelin (06) 318 4000.

Tarkemmat tiedot aikataulusta ja ilmoittautumisajasta selviävät myöhemmin järjestäjän ilmoituksista paikallislehdissä. Muistakaa mainita navigaatioseuran jäsenyys ilmoittautumisen yhteydessä, jotta saisitte matkanne edulliseen jäsenhintaan.

Navigaatioseuralle kotisivu

Navigaatioseuralla on nyt oma Internet-kotisivu. Sisältö on toistaiseksi rajoitettu, mutta sitä tullaan laajentamaan. Kotisivu tulee sisältämään ajankohtaista tietoa seuran toiminnasta sekä helpottamaan yhteydenpitoa seuran jäsenten kanssa. Kotisivun osoite on http://gamma.nic.fi/~navis/, ja seuran sähköpostiosoite on navis@nic.fi.

Tutustukaa toki myös Navigaatioliiton kotisivuun: http://www.bananabit.com/naviga.

Navigaatioseuran hallitus 2000

Kommodori Stig Brink
Varakommodori Lars Kukkonen
Rahastonh., jäs.rek. Lars Tammelin
Sihteeri Yngve Svarvar
Jäsenet Ole Audas
Paul Håkans
Ulf Hägglund
Bengt Ståhl

Kesän perheregatta

Tämän kesän perheregatta on suunniteltu pidettäväksi lauantaina 1. heinäkuuta. Kokoonnumme regattapaikalla, Lat. 63° 28,8′ P, Long. 22° 25,2′ I, klo 14. Regattapaikalle veneellä tulevien avuksi regattaisäntä Sverre Sandås antaa seuraavat viitoitusvihjeet:

Uudet saaristoviitat (sinivalkoiset):

Länsimerkki 63° 29,7′ P, 22° 25,5′ I
Itämerkki 63° 29,3′ P, 22° 25,3′ I
Itämerkki 63° 29,05′ P, 22° 25,3′ I

Etelämerkki paikassa 63° 30,0′ P, 22° 25,7′ I puuttui kesällä 1999.

Myöhemmin yhteinen veneretki Stubbenin majakalle. Maanteitse regattapaikalle saapuneet voivat osallistua retkelle vuokraveneellä.

Ennakkoilmoitus kommodori Stig Brinkille, puhelin 321 1146, viimeistään 20. kesäkuuta.

Vuoden 2000 jäsenmaksu

Tämän jäsenkirjeen liitteenä on vuoden 2000 jäsenmaksun pankkisiirtolomake. Maksa jäsenmaksusi viimeistään 31.5. Muista viitenumero!

Ne seuran jäsenet, jotka eivät ole maksaneet vuoden 1998 ja/tai vuoden 1999 jäsenmaksuansa, saavat tällä kertaa pankkisiirtolomakkeen, jossa on kaksi tai kolme vuosimaksua. Ne jäsenet, jotka muistutuksesta huolimatta ovat jättäneet jäsenmaksunsa maksamatta yli kahdelta vuodelta, tullaan erottamaan seurasta vuosikokouksessa.

Hallitus haluaa tässä yhteydessä muistuttaa siitä, että arvomerkkien ja pätevyysviirien käyttö edellyttää navigaatioliiton jäsenseuran jäsenyys.

Ajankohtaista seuran toiminnasta

Muistakaa seurata Pohjalaisen seuratoimintapalstaa. Navigaatioseura tiedottaa tarvittaessa ajankohtaisista asioista seuratoimintapalstalla.