Jäsenkirjeet

Jäsenkirje 2/2004



Vuoden tapahtumista ovat mm. ryhmämatka Tukholman venenäyttelyyn 
ja perheregatta jääneet jo horisontin taakse. Seuran jäseniä osallistui 
keväällä järjestetyille VHF- ja GPS-kursseille navigointipätevyyttään nostaen. 
Syksy tuo nyt tullessaan uusia tapahtumia.

Syksyllä tapahtuu

Syksyn päätapahtuma on ryhmämatka Turkuun vierailukohteina Silakkamarkkinat 
ja Forum Marinum. Matkan järjestäjänä on Oravaisten Liikenne ja matka-oppaana 
toimii Solveig Audas. Matkaohjelma:

Lauantai 23.10

Linja-auto kerää matkustajia tarpeen mukaan. Lähtö Vaasan kaupungintalolta 
klo 07.00. Matka Turkuun tauot sopivin välein. Vierailemme Turun Silakkamarkkinoilla. 
Ensimmäiset kalamarkkinat pidettiin Aurajoella vuonna 1636. Markkinoilla myydään 
perinteisellä tavalla suolattua silakkaa, maustekalaa ja eri tavoin marinoitua silakkaa. 
Lähistöltä löytyy myös perinteikäs Kauppahalli kaikkine herkkuineen. Tutustumme 
kauppamerenkulun ja merihistoriallisen museon Forum Marinumin näyttelyihin. Museon 
opas esittelee näyttelyt, jotka kertovat mm. haaksirikoista, laivojen ja merenkulkijoiden 
eri vaiheista, Suomen laivastosta ja väylistä sekä luotsien, tullin ja merivartioston työstä. 
Vierailemme myös Merenkulkuopistolla, jossa perehdymme mm. navigointisimulaattoriin.

Majoitus

Turun keskustassa Scandic Hotel Plazassa kahden hengen huoneissa, kävelymatkan 
päässä Aurajoelta. Illallinen hotellissa klo 19.00.

Sunnuntai 24.10

Aamiainen hotellissa. Aamupäivällä voi halutessa vielä käydä Silakkamarkkinoilla. 
Vierailemme Turun Linnassa. Paluumatka Vaasaan tauot sopivissa paikoissa.

Matkan hinta on

– 120 euroa/henkilö (vähintään 20 osanottajaa) 
– 99 euroa/henkilö (vähintään 30 osanottajaa). 
– Lisämaksu yhden hengen hotellihuoneesta 30 euroa. 

Hintaan sisältyy

– edestakainen turistiluokan linja-autokyyti Vaasa-Turku, 
– yöpyminen hotellissa kahden hengen huoneissa, 
– 1 x illallinen, 1 x aamiainen sekä matkaoppaan palvelut.

Muut ruokailut sekä ruokailujuomat eivät sisälly hintaan. Matkan lopullinen hinta on 
riippuvainen osallistujien lukumäärästä. Navigaatioseura vastaa Forum Marinumin ja 
Turun linnan isäänpääsymaksuista (n. 16 euroa/henkilö).

Ilmoittautuminen:

Solveig Audas, puh. (06) 345 0221 iltaisin klo 18.00 jälkeen, 
tai Stig Brink, puh. (06) 321 1146 viimeistään 23. syyskuuta. 
Ilmoittautuneille lähetetään yksityiskohtainen ohjelma ja aikataulu.

Vaalikokous

pidetään perjantaina 26. marraskuuta. Aika ja paikka ilmoitetaan Pohjalaisessa 
ja Vasa-bladetissa. Tule mukaan vaikuttamaan toimintaan.

Helsingin venenäyttely Vene/Båt 05

pidetään 12-20.2.2005. Käymme alustavasti siellä lauantaina 19.2, 
lisää tästä myöhemmin.

Avomerilaivurikurssi

Ruotsinkielinen avomerilaivurikurssi pidetään mahdollisesti Mustasaaren 
Aikuisopistossa alkaen keväällä 2005. Kurssi jatkuisi syksyllä 2005 ja 
keväällä 2006 päättyen tutkintotilaisuuteen huhtikuussa 2006. 
Tarkempia tietoja seuraavassa jäsenkirjeessä.

Jäsenmaksu

Vuosikokous 27. helmikuuta päätti jäsenmaksun korottamisesta 
10 euroon, koska navigaatioliitolle maksettava jäsenmaksu myös 
on noussut. Hallituksen tavoitteena on kuitenkin että jäsenmaksulle 
saisi hyvän vastineen m.m. edullisten jäsenmatkojen ja kurssimaksujen 
alennuksen (katso yllä) muodossa.

HUOM! Ne jäsenet, jotka eivät vielä ole maksaneet vuoden 2003 
jäsenmaksunsa, poistetaan jäsenluettelosta marraskuun vaalikokouksessa.
Maksamalla nyt sekä viime vuoden että tämän vuoden jäsenmaksun vältyt 
jäsenluettelosta poistamiselta.

F-sarjan merikarttakorjauksia

Ote Tiedonantoja veneilijöille-julkaisusta Nro 1/2004:
Sarja F/819 + erikoiskartta 1/819 Långgrynnan saaren vesialue on 
täytetty. Paikka n. 63°04,70’P, 21°30,80’I. Sarja F/826 Vedenpäällinen 
kivi paikassa 63°24,77’P, 21°49,48’I poistetaan.

Onko sinulla toimintaehdotuksia?

Onko sinulla ideoita tai ehdotuksia navigaatioseuran
toimintaan? Tule esittämään ne vuosikokoukseen 20.
helmikuuta (kts. yllä) tai ota yhteyttä hallituksen jäseniin.

Navigaatioseuralle kotisivu

Navigaatioseuralla on nyt oma Internet-kotisivu. Sisältö on toistaiseksi 
rajoitettu, mutta sitä tullaan laajentamaan. Kotisivu tulee sisältämään 
ajankohtaista tietoa seuran toiminnasta sekä helpottamaan 
yhteydenpitoa seuran jäsenten kanssa. Seuran sähköpostiosoite 
on navis@nic.fi.

Tutustukaa toki myös Navigaatioliiton kotisivuun:
http://www.suomennavigaatioliitto.com

Navigaatioseuran hallitus 2004

KommodoriStig Brink321 1146
VarakommodoriLars Kukkonen321 1079
Rahastonh., jäs.rek.Lars Tammelin040 582 7729
SihteeriYngve Svarvar346 0255
JäsenetOle Audas345 0221
Paul Håkans359 1966
Ulf Hägglund346 0139
Petteri Olkkonen040 551 3010